Quantcast
Channel: Helmoja ja hepeneitä
Viewing all articles
Browse latest Browse all 91

Jouluisia tyynyjä vanutikaten - New pillows for Christmas

$
0
0

Olohuoneseeseen siirretty puusohvamme kaipaili jouluksi - ja miksei muutenkin - muutamaa uutta koristetyynyä. Olen äärimmäisen laiska tyynynpäällisten ompelija, joten projektiin piti kehitellä hieman hauskuutta lisää. Koska kaikenlaisia vanutikattuja kankaita on ollut paljon tarjolla jo viime keväästä lähtien (tai silloin ainakin itse laitoin ne merkille) päätin tehdä sitä itse. En ole juurikaan kyseistä tekniikka harrastanut kuin pienten tilkkujen ja lastenvaatteisiin joskus tehtyjen vanutikattujen taskujen verran, joten nyt olikin jo korkea aika kokeilla sitä hieman paremmin ja samalla sainkin siitä myös marraskuun erikoistekniikkakokeiluni (hups, nyt on kyllä jo joulukuu...;)).Vanutikkaus oli tosi kivaa, joten suosittelen kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa.

Vanutikkaushan syntyy yksinkertaisesti siitä, että ommellaan yhteen usempia kangaskerroksia ja niiden välissä on vanua. Vanutikkausta voi tehdä käsin tai ompelukoneella. Tekniikkaan voi yhdistää aplikaatiota, vapaata konetikkausta tai tilkkutöitä, jonka yhteydestä vanutikkaus on itselleni tutuinta. Kuvioiden ompelun apuna voi käyttää erilaisia mallineita tai kuviot voi jäljentää kankaalle tai sitten voi tikkailla ihan vapaasti, joka onnistuu parhaiten syöötäjät alhaalla. Voidaan puhua myös trapuntostaja tällä vanutyötekniikalla tehdyt työt ovatkin melkoisen upeita taidonnäytteitä. Vanha, mutta hyvä opas vanutikkauksesta kiinnostuneelle on Elsie Svennås:n Vanutikkaus, applikaatio ja tilkkutyö ja netistä löytyy aiheesta lisätietoa ja videoita sanoin vanutikkaus, trapunto tai vaikkapa stuffed quilting.

Minä päätin tehdä kaksi vanutikkauskokeilua hieman eri tavoin. Yhtä pientä keskeneräistä projektia varten olin jo hieman harjoitellut vanutikkausta niin vapaan konetikkauksen avulla kuin ihan ompelukoneen kaarevilla valmiilla koristeompeleilla. Husqvarna Vikingiltä olen saanut käyttööni vapaakirjontajalan, jolla tikkauksien ohjaaminen on huomattavasti helpompaa (enkä pelkää, että ompelen sormilleni), mutta opeteltavaa riittää vielä paljon. Niinpä en uskaltanut tyynyjä ihan kokonaan vapaalla konetikkauksella tehdä. Valkoiseen tyynyyn etsin aikuisten värityskirjasta sopivan pintamallin, jota kuitenkin yksinkertaistin aika paljon. Piirsin kuvion läpi kankaalle, asetin hieman isomman kokoisen vanun päällikankaan ja taustakankaan väliin ja ompelin kuviot merkkiviivoja pitkin tavallisesti ompelukoneella keskeltä reunoille päin. Kangaskerrokset kiinnitin tikkauksen ajaksi toisiinsa ihan hakaneuloilla. Husqvarna Opal 650:ssa on Fix-toiminto, joka on erittäin kätevä juuri aplikaatioissa ja töissä, jossa ei haluta näkyviä peruutustikkejä. Fix-toiminto päättelee sauman "paikallaan" ja sitä käytin tässä tikkausmallissa hyväksi.


Punaisen tyynyn keskimmäiset sydänkuviot otin kirjasta nimeltä Quilting patterns (Linda Macho), minkä olen vuosikausia sitten ostanut ulkomailta. Kirjassa on sopivia ja melko klassisia tikkausmalleja juuri tilkkutöihin ja trapuntoon käytettäväksi. Piirsin sydänkuviot kaavapaperille, kiinnitin sen kankaalle ja ompelin ne päällikankaan ja vanukerroksen läpi jälleen tavallisesti ompelukoneella. Eräässä trapunto-videossa käskettiin tämä vaihe ommella veteen liukenevalla ompelulangalla, mutta koska ei sitä ainakaan täällä ollut saatavilla, ompelin läpinäkyvällä langalla (siimalla). Tämän jälkeen leikkasin sydämen ympäriltä ja keskeltä ylimääräiset vanut pois kätevillä applikaatiosaksilla, lisäsin uuden vanukerroksen (ja piti lisätä myös taustakangas, mutta unohdin) ja tikkasin samoja jälkiä pitkin punaisella kirjontalangalla. Sitten lisäsin unohtuneen taustakankaan, laitoin vapaakirjontajalan paikoilleen, laskin koneesta syöttäjät alas, laitoin tikin pituudeksi nolla ja tikkasin muutamia vapaita kuvioita sydänten ympärille.




Lopuksi ompelin tyynyliinat normaalisti valmiiksi, tereet ompelin terepaininjalalla (siitä olen kertonut täällä) ja piilovetskarit piilovetoketjujalan avulla. Tässä ompeluprojektissa käytinkin hyväksi monenlaisia paininjalkoja, joihin olen yhteistyön kautta päässyt tutustumaan. Näistä paininjaloista vain tuo vapaan kirjonnnan jalka täytyy ruuvata paikoilleen ja muut jalat vaihdetaan suoraan istukkaan (opin termin kesällä, kun omasta koneestani hajosi tuo istukka). Minulla on vielä täällä kaikenlaisia muitakin paininjalkoja kokeiltavana, joten niistä riittää juttua sitten myös ensi vuoden puolella.

Tyynykankaat ja vanu ovat Eurokankaasta, punainen August-kangas pellava-viskoosi sekoitetta ja valkoinen Solid-puuvilla Almedahls-mallistosta. Tere on Keinoselta.



Valmiista tyynyliinoista tuli oikein kivat ja punainen varsinkin on mukavan muhkea, kun siinä on osittain kaksi kerrosta vanua. Tere olisi saanut olla kyllä paksumpaa, niin olisi jotenkin erottunut vielä paremmin reunasta. Lisäksi pohdin vielä mahdollisten kullanväristen tupsujen lisäämistä nurkkiin! Tykkään valkoisen tyynyn eleettömyydestä ja punainen tyyny on taas just passeli niin sävyltään kuin kuviomaailmaltaankin jouluun. Ja mikä parasta, tämän projektin ansiosta keksin vihdoin käyttöä myös vanhalle nahkatakilleni....

Mukavaa joulukuuta kaikille!!

Ps. Huomasin, että Husqvarnalla on saatavilla myös näköjään varsinainen vanutikkausjalka :)

Yhteistyöpostaus Husqvarna Viking/ Eurokangas



When I was going through my Christmas textiles I realized a couple new pillows would look good on our sofa. I'm very lazy when it comes to sewing pillows, pillow cases, curtains or anything like that. I feel it's so so boring to sew them. Then I came up with an idea of stuffed quilting or trapunto technique and thought they would make nice pillows and also a nice sewing experience for me. And I was right!

For the pattern of the white pillow I just simplified a template from adult's coloring book. I really like its simplicity and elegance. For the red pillow I took the pattern from Linda Macho's book Quilting patterns (or actually the 4 middle hearts only) and then continued with free motion embroidery. I got a free motion embroidery foot from Husqvarna Viking and now I got to test it a bit more. It's good, it's much easier to do free motion embroidery with the foot than without. Easier, but not easy :). I'm just a beginner so it's still quite difficult to me! I really like the red pillow too, the color is just gorgeous and perfect for Christmas. I added some golden piping but I think it should have been thicker to look better. Both of the fabrics are from Eurokangas. 

Hey, it's December now!! I think I'd better start sewing that Christmas dress for me soon and I'm also going to make just a few special Christmas presents. Are you making any presents by yourself or have you got any other Christmas sewing on your mind? 

See you again!



Viewing all articles
Browse latest Browse all 91

Trending Articles