Quantcast
Channel: Helmoja ja hepeneitä
Viewing all articles
Browse latest Browse all 91

Tyttökullat -tilkkutäkki

$
0
0

Tilkkutäkkien tekeminen on kiehtonut täällä taas kovasti. Lisäksi niille tuntuisi olevan kovasti tarvetta, joten mikäpä mukavampaa kuin yhdistää huvi ja hyöty! Kuten olen ennenkin kertonut, tilkkutyö-ideologiani on pitkälti sellainen, että kaikki tilkut tulevat muiden projektien "leikkuujätteestä" eli siis ylijäämäpaloista. Tämän tilkkutäkin tarina on kuitenkin hieman erilainen, sillä minä hairahduin.

Hairahduin Eurokankaassa. Satuin puolella silmällä vilkaisemaan palaosaston tilkkutyökangas-laariin ja voi, mitä herkkukankaita siellä olikaan. Ensimmäisenä käteeni osui kangas, jossa oli kuvia kolmesta erilaisesta tytöstä - kahdesta tummemmasta ja yhdestä vaaleammasta. No, nehän olivat kuin omat tyttökultani ja eihän sitä kangasta voinut jättää ostamatta. "Muutama" (eli viisi) muukin kangas tuli siinä innostuessani sitten napattua mukaan. 


Näistä kankaista ja muutamista tilkkulaatikkoni aarteista syntyi siis tämä simppeli kesäpeitto tytöille ompeluhuoneeni parvelle. Työn takapuoli oli tarkoitus sekin ensin tehdä kahdesta eri kankaasta, mutta sitten eksyin Sinelliin ihan muille asioille ja siellä oli kangas-ale. No eipä liene vaikea arvata, mitä stten kävi... Sieltä löytyi täydellinen vihreä kankaanpala peiton takapuolelle. 

Vaikka viime tilkkupeittoprojektissani ihastuin tikatun peiton muhkeuteen, en sentään tähän käynyt enää ostamassa vanua väliin, vaan kierrätin kerrosten väliin vanhan fleecehuovan. Joku roti sentään tässäkin tilkkutyössä ;). Muhkeus-efekti jäi siten tällä kertaa toteuttamatta, mutta kevyenä kesäpeitteenä toimii ihan loistavasti tuon fleecenkin kanssa. Ja mikä parasta, sain huovan nurkista pois pyörimästä!


Toteutin parvelle myös kaksi iloisen värikästä tyynyä. Enää sieltä tyttöjen puolelta puuttuukin vain se ikävin ompeluhomma, eli löhöilypatjan päällystäminen. Tyynykankaat ovat Almandiinin valikoimasta, punainen pilkullinen kangas sekin Sinellin löytöjä. 



Viime aikoina on ollut niin ihania ilmoja, että päätin ommella jo välillä pihalla. Nostin vanhan Singer-rouvan terassille ja nautin lämmöstä ja ompelusta. Peiton päällipuoli onkin ommeltu kokonaan poljettavalla ompelukoneella. Se on kivaa vaihtelua eikä edes oikeasti juurikaan hitaampaa kuin nykykoneella ompelu. Poljettava ompelukone ja kesä vain kuuluvat yhteen!

Osallistun tällä postauksella myös Sirpukan solmuissa -blogin kuvahaasteeseen. Kävimme ottamassa kuvia Päijänteen rannan maisemissa. Tosin aurinko paistoi silloin niin kirkkaasti ja lähes suoraan kuvauspaikalle, että se tuntui syövän kaikki värit peitosta. Otin vielä muutaman uuden kuvan lähes kotirannassa ja tuossa alimmassa kuvassa värit tulevatkin vähän paremmin oikeuksiinsa.


Ompelut ovat olleet aika vähissä nyt, mutta yhden projektin myötä minulle tuli tilaisuus ommella Frozen Elsa asu. Päätin harjoitella ensin trikoisen version omalle lapselle, jotta pääsen vähän aiheeseen kiinni. Laitanpa nämäkin nopeat räpsyt puvusta siis tänne muistiin. Trikoo on Eurokankaasta, nauhat ja pitsit sekä viitan materiaalit omista jemmoista. Varsinainen Elsa asu tulee olemaan aika erilainen, kankaaat ovat juhlavat ja puvun mallikin vähän erilainen. Oma lapsi oli kuitenkin kovin innoissaan myös tälläisestä arkisemmasta kesä-Elsa asusta :)

Nyt me lähdetään ulos! Toivotan kaikille tuleville lomalaisille jo oikein ihanaa kesälomaa!!




Viewing all articles
Browse latest Browse all 91