Kun tämän vuoden tammikuussa tein teille lukijoille arvontaan mad weave- tekniikalla koristellut muistikirjat, innostuin kudonta-tavasta niin, että aloin samantien pyöritellä ideoita muista jutuista, mihin tekniikkaa voisi käyttää: laukku, tossut, seinätekstiili, viltti ja mitä kaikkea. Projektien aloittamiset tuntuvat kuitenkin välillä venyvän aika lailla, kun kaikkea muutakin mielenkiintoista tulee eteen. Nyt kuitenkin tuli hinku kaivaa tekniikasta kertova kirja käsiin ja mietiskellä, että mitenkäs tätä kudontaa taas tehtiinkään.
Tekniikan perusajatus on se, että suikaleet kudotaan loimeen 30 asteen kulmassa ja kahdelta suunnalta. Olen kutonut muutamia töitä kangassuikaleista ihan palttinasidosta hyödyntäen (esim. tämä lasten mekko) ja sehän on ihan lastenleikkiä tähän verrattuna ;). Ei tämäkään tosin hankalaa ole, kun kudontatavan oivaltaa :). Tässä mennään vasemmalta puolen aina kahden loimisuikaleen ali ja yhden yli ja oikealta kudottaessa yhden ali ja kahden yli. Tuo edelliseen kappaleeseen linkkaamani kirja on oiva opus kaikille, joita tämän tyyppinen kudonta kiinnostaa. Eri värejä käyttämällä ja sijoittamalla ne eri tavoin, saa aikaan vaikka minkälaisia kuvioita. Lisäksi australialaisen Taran sivuilta löytyy paljon todella hyviä vinkkejä esim. töiden tukemiseen ja löytyypä sieltä tosi mainio videokin juuri tästä kudontatavasta, täällä. Hän myös myy Etsyssä tekniikkaan tarkoitettuja "neuloja ", itsellä kutominen on ollut vielä sen verran satunnaista ja pienimuotoista, että olen pärjännyt ihan ilman tai käyttänyt vain hakaneulaa. Jos taas Instagramin puolella haluaa saada inspiraatiota kangassuikaleilla kutomisesta kannattaa Taran eli t_jayen lisäksi ehdottomasti seurata myös misterdomestic 'a. Kaikenlainen kudonta tuntuu nyt olevan kovassa huudossa, joten kannattaa tätäkin tyyliä rohkeasti kokeilla, jos yhtään kiinnostaa :). Kyllä siinä illan jos toisenkin saa kulumaan ja nälkä vain kasvaa syödessä!
Keittelinpä tässä muuten samalla elämäni ekat mehumaija-mehut postausta tehdessä :). Huomenna varmaan väsytttää, kun tuli tällainen yövuoro tehtyä. Mukavaa viikonloppua kaikille <3.
Ps. Melkein unohdin, osallistun tällä Sirpukan solmuissa -blogin kuvahaasteeseen. Ja hei, tämähän käy Hommahuoneen värihaasteeseen myös!