Quantcast
Channel: Helmoja ja hepeneitä
Viewing all articles
Browse latest Browse all 91

Kissamainen syksy

$
0
0

Perheemme naisia vaivaavaan pahanlaatuiseen kissakuumeeseen löytyy onneksi helpotusta niin kangaskaupoista kuin tavaratalojen paperiosastolta. Alkukesästä tilasimme tulevalle eskarilaiselle Elvelyckan Designilta  Bloome Copenhagenilta suloista kisu-aiheista trikoota sekä sen pariksi inka-kuvioista kangasta. Näistä oli tarkoitus tehdä hyvissä ajoin eskarisetti, mutta niinpä vain viime tippaan jäi, sillä täällä esikoulu ja koulu alkavat tiistaina.

Minua on loppukesän vaivannut pienoinen ompelujumi ja virkkaaminen sekä kirjominen ovat kiinnostaneet paljon enemmän, tämän ovat varmasti Instassa seuraajat huomanneetkin. Tovi sitten sain autotallin varastohuoneeseen siirtyneen ompeluhuoneeni loput pöydillä lojuneet tavarat järjestykseen ja ompeluilokin alkoi palata. Siellä olemme pari viimeistä päivää surrutelleet isompien tyttöjen kanssa lähes kilpaa - minä tämän postauksen vaatteita ja tytöt kasseja Petseille ja peittoja nukeille. Yhdessä ompelu onkin kivaa, vaikka innostuksissaan tytöt alkoivat jo hieman riidellä, kumpi heistä on saanut ommella enemmän!

Pitkästä aikaa innostuin myös ostamaan uusimman Ottobren, vaikka niin paljon ei lapsille tule enää ommeltuakaan kuin joskus muinoin. Kaikki kaavat pipoa lukuunottamatta ovatkin uusimmasta Ottobresta ihan vain pienillä muokkauksilla toteutettuna.




Akuuttiin legginssipulaan olen välillä ommellut tytöille tilkkulahje-legginssejä yksivärisistä trikoonjämistä. Idea toimii minusta ihan kivasti yksivärisistä kankaista toteutettuna ja mitä kapeammat raidat tekee niin sen parempi on monesti lopputulos. Tuhlasimme inka-aiheista kangasta alkukesästä hellehaalariin ja nyt sitä ei riittänytkään enää kuin yhteen kokonaiseen lahkeeseen. Noshin toffeen värinen trikoo sopi niin hyvin inka-aiheisen kankaan sävyihin, että päätin raidoittaa toisen lahkeen ihan kokeeksi sillä. Njaah -  taidanpa pysyä niissä yksivärisissä tilkkulahkeissa, mutta ihan pidettävä lopputulos kuitenkin tämäkin.


Olin tilannut tuota toffeen väristä trikoota itselleni syyspaita mielessä, mutta päätin tehdä siitä vielä jakun tytölle. Ottobren kaava on noin kokoon 116 cm pienennetty ja lyhennetty reippaasti. Olen ostanut muutamia aikuisten värityskirjoja - en niinkään värittämistä varten, vaan lähinnä kirjonta/kankaanpainanta mielessä ja kissa-aiheisesta vihkosesta on eniten tehnyt mieli jotain toteuttaa. Toteutin kisuliinin sekatekniikoin eli kirjontaa ja aplikointia yhdistäen, lisänä on muutamia virkattuja yksityiskohtia myös. Tykkään lopputuloksesta paljon, tytärkin, vaikka luulikin ensin, että kuva oli eteen eikä selkäpuolelle.


Osan jakun tikkauksista toteutin nelinkertaisella tikillä eli siis tikkasin saman kohdan neljään kertaan. Se tuo hauskasti elävyyttä ja toimii tällaisessa löysässä mallissa, jota ei tarvitse venytellä pään yli. Jos tulee pojallle ommeltua jotakin niin taidanpa tehdä samanlailla :).  


Näiden höpinöiden ja ompelusten myötä toivottelen kaikille leppoisaa sunnuntaita ja reipasta ensi viikkoa!



Viewing all articles
Browse latest Browse all 91

Trending Articles