Moro kaikille täältä keskeneräisten ompelukasojen keskeltä :). Olen odottanut hetkeä, milloin villalangat alkaisivat syyhyttää sormiani niin, että saisin pitkästä aikaa jotakin aikaiseksi silläkin saralla. No tällä viikollahan se tapahtui. Ja olenkin nyt niin hövelillä päällä, että esittelen teille tässä kuussa peräti kaksi erikoistekniikkakokeilua. Eli edellisen postauksen lisäksi tässä on toinen syyskuun kokeiluni ja sehän onkin sellainen tekniikka kuin haarukkapitsi (tai haarukkavirkkaus).
Jestas sentään, kun tämä olikin mukava tekniikka! Perusteet on helppo oppia, tekniikka on melkoisen nopea ja sitä voi tehdä vaikka televisiota katsellessa. Haarukkapitsiin tarvitaan tavallinen virkkuukoukku ja pitsihaarukka, joita saa ainakin Sinellistä vajaalla kahdeksalla eurolla. Haarukka voi olla kiinteä tai säädettävä ja ihan pienen pienen haarukan voi tehdä vaikka kapeasta paperiliittimestä. Virkkauksen tuloksena syntyy nauhaa, joiden kummassakin reunassa on lenkkejä. Näitä lenkkejä yhdistelemällä voidaan luoda erilaisia neulepintoja ja tehdä vaikka minkälaisia töitä. Haarukkapitsiä voi yhdistää myös muihin tekniikoihin. Keräsin tuohon alle muutamia esimerkkejä inspiraatioksi ja alkuperäiset linkit löytyvat kuvan alta.
Itse en ollut aikaisemmin kokeillut tätä tekniikkaa. Oma pitsihaarukkani on Prymin ja sen takana on ohjeet haarukan käyttöön, myös Lankatekniikoiden käsikirjasta (toim. Ritva Koskennurmi Sivonen) löytyy vinkkejä tekniikkaan. Todella hyviä ohjevideoita löytyy myös You Tubesta, erityisesti englanninkielisellä termillä "hairpin lace".
Ajattelin aloittaa haarukkapitsikokeiluni huivista, sillä minullehan ei tule syksyä ilman uutta huivia! Netistä ohjeita etsiessäni törmäsin tähän videoon, jonka pohjalta tein oman tuubihuivini. Video on pitkä, mutta todella selkeä ja perusteellinen. Vaikka ei ikinä olisi pitänyt minkäänlaista koukkua kädessä, tämän videon avulla huivi onnistuu. Siinä esitellään perussilmukka, merkintälankojen ja apulankojen käyttö (todella kätevät), nauhojen yhdisteleminen "letittämällä" ja päättely sekä huivin ompelu yhteen. Plussaa vielä siitä, että kerrotaan, mitä tehdä mahdollisille virheille, jos osa lankalenkeistä on jäänyt yhdistämättä, eikä halua purkaa.
Itse tein oman huivini kahdessa illassa. Erona tuohon videon huiviin on se, että omassa huivissani on yhdistetty vain kolme kaitaletta, se on pidempi (silmukkalenkkien määrä on melko sama, mutta lankani oli vahvempaa, joten se menee kolme kertaa pään ympäri) ja palmikointi on viiden lenkin sijaan tehty kolmella lenkillä. Lankana on Novitan hile ja sitä meni tähän vajaa kaksi kerää. Tykkään kovasti lopputuloksesta! Nyt mietin sukanvarsia samalla tyylillä (koskaa lankaa löytyy vielä) ja pikkuneidille neulemekkosta tai jakkua haarukkapitsillä. Eri asia sitten on, saanko tehtyä ja milloin ;).
Päätin esitellä syyshuivini teille tunikamekkosen kanssa, joka on valmistunut jo alkukesästä. Kaava on japanilaisesta ompelukirjasta Ihanat mekot ja tunikat (Yoshiko Tsukiori). Näin syksyllä tällainen liehukehihamekkonen ei nyt ehkä ole enää niin kätevä, mutta onhan mulla se ihana viitta, jonka kanssa tätä voi pitää. Tämänkin ompelukirjan kaavat ovat todella löysää mallia, tein koon S ja kaventelin vielä lisää. Toki ne on tarkoitettukin sellaisiksi, itse vaan pidän enemmän sellaisista kevyesti myötäilevistä vaatteista. Hieman tämän tyyppinen kaava löytyy muuten myös Mekkotehdas aikuisille kirjasta (Lempi A), mutta leikkaussauma kulkee siinä rintojen yläpuolella ja hiha on lyhyempi. Luulen myös, että hihasauma on siinä ommeltu kokonaan kiinni, tässä taas hihasauma on hauskasti jätetty avoimeksi. Mahdollisella seuraavalla kerralla lyhennän myös tästä kaavasta hieman tuota olkaa, sillä huomasin näistä kuvista, että liikkeessä toinen olkasauma valahtaa helposti hieman rumannäköisesti liian alas.
Kankaana mulla on tässä minimekkosessa Eurokankaan palaosaston viskoosia. Mahdottoman rypistyvää, mutta ah niin ihanan laskeutuvaa, kevyttä ja vilpoisaa. Ja väri, se on ihan <3, peruspunainen on niin hyvä ja raikas!
Tultiin juuri tyttöjen kanssa rakentamasta ötökkähotellia. Netti meni jumiin ennen lähtöä kässäkerhoon, enkä saanut tätä postattua, mutta nyt toivottavasti paremmalla onnella. Mukavaa viikonloppua teille kaikille jo nyt!
Hello everyone! I have learned something new this week and it's hairpin lace! What a great technique, easy and pretty quick to do. I like it even more than Tunisian crochet. I wanted to make myself a warm scarf for this autumn and found a great tutorial on You Tube . So, this infinity scarf of mine is pretty much based on the tutorial, it's very long but good video that gives a lot of information and tips. Have you ever tried doing hairpin lace?
I'm also showing you a tunic dress I already made in June! The pattern comes from Japanese sewing book (by Yoshiko Tsukiori), I don't remember the name in English but it has mostly dresses and tunics. I really like the shape of the sleeve, it's quite pretentious :). The dress is still quite loose even though I chose size S but I guess that's how it's meant to be. I just feel it's not the best look for my body shape but I still like the result quite a lot. If I sew this again I'm going to shorten the elbow seam a little since I noticed from these pictures that it goes easily a little bit too down. Or then I just have to make the bodice a little bit smaller. But I have already worn this a lot, it's very comfortable and I love the color - red is one of my favorites. It looks very nice with a necklace or a scarf.
Me and the girls just came home from our craft meeting. You never guess what we did there today :). A bug hotel, how interesting is that! It'll be great to see who will move in there. But now I just say bye bye to you and and come back later tomorrow to see what YOU have been sewing :)!